YHTEISELLÄ ASIALLA 2026

HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026 hanke

Kuuluvammaksi - MEKA TV erityisryhmät - Osallisuus teatteri - Satakunnan meikäläiset


Osallisuus teatterin Kuuluvammaksi tuottaa ja esittää omaehtoista yhteisömusiikkia. Samalla se on osa laajempaa hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena on tehdä osallistumisen mahdollisuuksia, yhdenvertaisuutta ja kulttuurista saavutettavuutta näkyvämmiksi ja kuuluvammiksi erityisesti niille, joiden ääni kuuluu harvemmin valtavirran keskusteluissa. Näitä ääniä tuodaan esiin yhteisöelokuvien, median, musiikin, sanataiteen, teatterin, erityistaidetoiminnan sekä hyvien toimintamallien kautta. 

Toiminta on monipuolista kokonaisuutta, jossa erityisryhmien kulttuuri- ja vaikuttajaverkosto yhdistyy kansalaisjärjestötyöhön (Me Itse), esittävään taiteeseen (Osallisuus teatteri ja Kuuluvammaksi -musiikkiryhmät), mediavaikuttamiseen (MEKA TV) sekä vahvaan ammattimaiseen elokuva- ja media-alan osaamiseen (Satakunnan Elävän Kuvan Keskus).

Yhteisellä asialla tukemassa ja yhteistyössä 2026

Kansan Sivistysrahaston Eetu Salinin rahasto - Kehitysvammaisten Tukiliitto - Me Itse - Merikarvian kansalaisopisto - Otsolan kansalaisopisto - Porin seudun kansalaisopisto - Satakunnan Elävän Kuvan Keskus - Satakunnan hyvinvointialue - Sataopisto - Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi)

Tämän vuoden toimintarahoituksesta puuttuu vielä 20 % ja tilaustöitä on vasta vähän, joten jos innostut yhteistyömahdollisuuksista, PALVELUTARJONTA-sivulta löytyy lisätietoa mahdollisuuksista.



Tarinoita meistä, toimintaa ja tulevia tapahtumia

Tähtitaivaan elokuvapiiri täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Aiemmin toimittiin Kaunummen asuntolan elokuvapiirinä, mutta nyt viime vuosina Onnikoti Tähtitaivas on ollut meidän kotipesä.

Olen nyt tutkinut Merikarvian meikäläisten taustoja, mitä tekoäly Copilot tietää meistä. Kokoan nyt näitä ja kirjoitan itse lisää. Kaikkea meistä ei edes tekoäly tiedä.

Syyskonsertti

18.09.2025

Osallisuus teatterin ja Kuuluvammaksi -musiikkiryhmän

Eurajoen meikäläisten Otsolan kansalaisopiston Intensiivinen elokuvakurssi alkoi 11.9.2025 ja meitä kiinnosti tietää, mitä tekoäly Copilot tietää meidän toiminnasta. Eipä meillä tähän hirveästi lisättävää tai korjattavaa ole.

Satakunnan museolla oli syksyllä 2024 Osallisuuden jäljillä näyttely, jossa tuotiin esille KeViKe/MEKA TV ja Satakunnan meikäläisten toimintaa 1980 luvulta lähtien. Näyttely on tehtävänsä tehnyt, mutta nyt laitetaan tämän näyttelyn sisältöä tänne koko maailman nähtäville. Tässä ensin tiivistelmä aikajanasta, miten toiminta on hankkeesta toiseen ja...


Kuuluvammaksi - HYVÄ ELÄMÄ 2024-2026

Kuuluvammaksi on keskeinen osa HYVÄ ELÄMÄ -hanketta, jossa yhdistävät voimansa MEKA TV erityisryhmät, Satakunnan meikäläiset ja Osallisuus teatteri. Toiminta tuo yhteen yhteisöelokuvan, musiikin, teatterin, sirkuksen, kuva- ja sanataiteen sekä kokemustoiminnan, jolloin eri taiteen muodot sulautuvat yhteen rikastuttaen osallistujien kokemuksia.

Kaikki toimintaa perustuu yhteisöllisyyteen ja yhteistyöhön, missä jokaisen osallistujan panos on tärkeä. Yhdessä toimialla selviydytään monista haasteista ja kokemukset rikastuttavat sekä osallistujien elämää että ympäröivää yhteiskuntaa.

Vapaan sivistystyön lisäksi tuotamme myös kulttuurihyvinvoinnin palveluita eri kohderyhmille. Toimimme kulttuurin ja erityistaidetoiminnan sisällöntuottajina, tapahtumien ja koulutusten järjestäjinä sekä vaikutamme kokemusasiantuntijoina. Kehitämme erilaisia toimintamalleja, jotka edistävät osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia sekä jaamme tätä tietotaitoa kaikille sitä haluaville.

Toiminnallemme on yhteistä kokonaisvaltainen elokuva- ja mediakasvatus, jossa musiikilla on keskeinen rooli. Musiikki soi kaikissa tuotoksissamme, yhteisöelokuvissa, esityksissä, koulutuksissa ja tapahtumissa. Se yhdistää osallistujia ja luo merkityksellisiä hetkiä, jotka jäävät mieleen.

Osallisuus, yhdessä tekeminen, toinen toisiltamme oppiminen ja vaikuttaminen tekevät toiminnastamme sekä hauskaa että hyödyllistä. Näiden periaatteiden avulla pyrimme tarjoamaan osallistujille hyvää elämää ja mieleenpainuvia kokemuksia.

KUULUVAMMAKSI ja NÄKYVÄMMÄKSI 2027-2030

Satakunnan meikäläiset -verkosto on siirtynyt pelkästä toiminnasta strategiseen vaikuttamiseen. Vuoden 2026 'Yhteisellä asialla' -teema nivoo yhteen Me Itse -ryhmät, teatterin, musiikin ja median yhdeksi voimakkaaksi Satakuntalaiseksi ääneksi. Meikäläiset eivät ainoastaan toteuta HYVÄ ELÄMÄ -hanketta, vaan rakentavat parhaillaan perustaa vuoteen 2030 ulottuvalle tavoitesuunnitelmalle. Tilannekuvamme on selkeä: olemme valmiita ottamaan tilamme yhteiskunnassa – paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Tavoitteena on selvittää, miten Satakunnasta tehdään Suomen osallistavin maakunta kehitysvammaisille sekä muille erityistä tukea tarvitseville aktiivisille ihmisille. Tavoitteena on vahva, itsenäinen ja näkyvä toimijaverkosto vietynä uudelle vuosikymmenelle.

TAUSTATUKI ja YHTEYS

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus - Maantiekatu 31, rakennus M, porras A, 28120 PORI - sekk@sekk.fi 

Me Itse ry. - Pinninkatu 51, 33100 TAMPERE - meitse@meitse.fi 

YHTEISÖVASTAAVAT

Kuuluvammaksi C/o Eija Railo ja Ari Impola sekä Tiia Takala
MEKA TV vapaaehtoistoiminta C/o Ari Impola
Osallisuus teatteri C/o Tiia Takala ja Milla Impola
Satakunnan meikäläiset C/o Jaana Nordlund ja Tiia Takala, taustatuet Ari Impola ja Milla Impola  

PALVELUTARJONTA - YHTEYS TÄÄLTÄ

Meitä kaikkia tarvittiin 2025

Vuoden teemana oli Meitä kaikki tarvitaan. Tällä teemalla kaikki ryhmät edistivät hyvää elämää.

Vuoden loppuhuipennus oli 2.12.2025 Porin seudun kansalaisopistossa 18. valtakunnallinen erityisryhmien elokuva- ja teatteriseminaari, jossa koottiin HYVÄ ELÄMÄ hankkeen tämän hetkinen tilannekuva sekä esitetttiin maailman ensi-illassa Osallisuus teatterin MEITÄ KAIKKIA TARVITAAN -näytelmä.
Seminaari myös nähtävillä YouTubesta

Seminaarin osoite on näin helppo:

https://www.youtube.com/live/QlNXLkuEasU?si=Q39dcpyK9ko9xOAt

KIITOS TUESTA ja YHTEISTYÖSTÄ 2025

Kehitysvammaisten Tukiliitto - Me Itse ry. - Merikarvian kansalaisopisto - Otsolan kansalaisopisto - Porin seudun kansalaisopisto - Satakunnan Elävän Kuvan Keskus - Satakunnan hyvinvointialue - Sataopisto - Taike

Satakunnan meikäläisten joulukalenteri 2025 on myös toimintakertomus!