
Satakunnan meikäläisten joulukalenteri luukku 4
Joulukuun neljäntenä päivänä Kuuluvammaksi vietti Musiikkihuone Studiolla äänittämässä toista levyään. Täällä ehti omaa vuoroa odotellessa Eija kertoa tarinaa päivän kulusta.

Eijan torstai 4.12
Aamulla menin ensin Monituotteeseen, sieltä sitten taksilla tänne Studion. Jaana lauloi taustakohdat kun tulimme. Sitten äänitetiin Paniikkinappula kappalle valmiiksi sekä siihen rummut.

Ruuaksi syötiin makaronia, missä oli tonnikalaa. Nyt täällä paikalla ovat minä, Tiia, Jaana, Jani, Ari, minä sekä Matias, Eemeli myöskin. Milla tulee tänne pian meidän kanssamme. Ykikin kävi täällä jossain vaiheessa.

Tänään otetiin myös kuvia. Milla tuli äskettäin tänne ja äsken Millan ukulele kohdat äänitetiin myöskin.
Nyt ollaan syöty ruoka ja myöhemmin juodaan kahvia vielä äänitetään lauluja täällä äänitys studiossa.

Olemme nyt taas äänitetty lauluja muutamia lisää niitä lauluja onkin jo aika monta.
Jani lauloi minun lauluni päälle myös Maailman on kaunis -kappalleen, minkä olin jo laulanut.
Nyt lähtivät Jani ja Eemeli takaisiin Monitieteiseen taksilla. Matias lämmittää meille glögiä ja kohta juodaan sitä.

Nyt juodaan glögiä ja sitten vielä juodaan toisen kerran glögiä. Onneksi tämä glögi on lämmintä.
Tarinan kirjoitti Eija Railo
Ehdittiin sentään jossain vaiheessa julkaista myös päivän lyhytelokuvakin, joka on toinen Me Itsen ja Steg for Steg yhteistyössä tehty lyhytelokuvia.
Pitää myös mainita, että edellä mainitusta projektista löytyy myös Facebookissa lyhyt video. Se löytyy täältä.

Satakunnan meikäläisten joulukalenterin 2025 toimittajat Ari Impola ja Tiia Takala
yhteistyössä Satakunnan meikäläisten ryhmien kanssa
KIITOS TUESTA
Me Itse - MEKA TV vapaaehtoistoiminta - Satakunnan Elävän Kuvan Keskus - Satakunnan hyvinvointialue - Taike
